Osallistuin sitten tälläiseen vaihtoon tällä kertaa. Samalla jouduinkin sitten blogikirjoitus puuhiin. Kauhukseni huomasin että edellisestä postauksesta olikin kulunut jo lähes 2 vuotta aikaa. En hoksannut yhtään etten tätä ole pitänyt päivän tasalla niin pitkään aikaan.

Omasta kassistani en muistanut kuvaa ottaa ennenkuin se matkaan lähti (oli kiire saada postiin heti kun matkalta palasimme kotia) joten joudun odottelemaan kassin saajan lupaa käyttää hänen ottamaa kuvaa. tässä kuitenkin linkki hänen blogiinsa jossa myös kuva nähtävillä.

Mun saama kassi saapui sopivasti suloistuttamaan sateista maanantaita heti Tukholman reissun jälkeen. Innosta uhkuen kuorin paketin pois päältä ja tälläinen sieltä sitten paljastui: 



Upea neliskanttinen nappi kiinnitti heti huomioni. En yhtään tiedä mikä on materiaali, mutta ensimmäiseksi tuli mieleen että mahtaako sekin olla käsin tehty. Kassissa on myös vuori (punaista vakosamettia) sekä tekijän oma merkki. smiley Kassia en ole raaskinut vielä käyttöön ottaa, olen vain vasta ihaillut sitä! Vähän harmitti ettei se tullut ennen reissua, olisi ollut arvoisensa tapa vihkiä veska käyttöön. laugh

Onhan sitä tietty 2 vuoden aikana saatu vaikka mitä valmiiksi, suurin osa kuitenkin liittyy helmipuikon kauppaan, enkä niitä kuvia ala tänne enää uudelleen latailemaan. Mutta tälläisen kesäsetin sentään olen vasta saanut valmiiksi:



Värikäs käsipyyhe sekä tiskirätin "poikanen" joka oli aavistuksen liian pieni, joten teinkin siitä sitten kasvorätin, jolla meidän pientäkin pienemmässä vessassa on hyvä pestä kasvonaamiot ja -pesuaineet naamasta pois ilman että koko lattia on listkulätsky märkä. angry

Tässä vielä toinen kuva josta näkyy paremmin tuon käsipyyhkeen hauska pintaneulos:


Lankana on Novitan mini joka onkin ehtinyt marinoitumaan luoja ties kuinka monta vuotta, varmaan yli 10 v. 

Yritänkin jatkossa hieman useammin päivitellä tätä blogia. Olishan se omakin etu et olis jotain käsityöpäiväkirjan tynkää jossakin. blush